VR-Yhtymä Oy:n varikolla Ilmalan ratapihalla Helsingissä tapahtui 14.1.2012 19 vaunun vaihtotyöonnettomuus, jossa kaikki onnettomuudessa osallisena olleet vaunut menivät korjausten ja tarkastusten ajaksi käyttökieltoon.
Vaurioitunut junarunko oli Kemijärveltä aiemmin aamulla Helsinkiin tullut pikajuna 274, jonka kaikki vaunut olivat osallisina onnettomuudessa ja joista yksi kärsi erittäin pahoja vaurioita. Pikajunan 274 vaunusto koostuu uusista kaksikerrokisista makuuvaunuista ja perinteisistä sinisistä päivävaunuista. Koska onnettomuudessa ei ollut osallisena matkustajia, siitä ei tehty ilmoitusta Onnettomuustutkintakeskukselle. Sen sijaan asia on Liikenteen turvallisuusviraston tutkinnassa.
VR-Yhtymä Oy ei ole tiedottanut asiasta mitään julkisuuteen, vaikka vahinkojen arvo on vähintään satojatuhansia euroja, ehkä jopa yli miljoona euroa.
Lisäys 31.3.2012 klo 10.17:
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Jokelan junaonnettomuudessa 21.4.1996 vaurioitui 12 vaunua.
Erikoista, ettei VR tiedottanut tästä.
Pitäisikö vielä etsiä syylliset ja julkaista nimet kuvien kera VR:n etusivulla? Ei muutkaan firmat tiedota, ellei ihmisiä ole loukkaantunut tai muuten kyseessä ole merkittävä onnettomuus.
Lieneekö pahoja vaurioita kokenut vaunu Edm vai Eipt?
Erikoista ylläpidon suunnalta yrittää jotenkin rinnastaa tätä ratapihan todennäköisesti pienen vauhdin kolarointia suuronnettomuuteen. Suhteellisuudentaju hukassa?
Jokelan onnettomuus ei ole vertailukelpoinen ks. vaihtotyöonnettomuuden kanssa. Hieman on mennyt terä tästä leaksin ”uutisoinnista”. Perehtyisivät edes faktoihin.
SKJ:lle: VRLeaksin pointti lienee uutisoinnissaan ollut se, että VR ei ole kertonut näin mittavan mällin vahingoista (19 vaunua osallisena onnettomuuteen) mitään. Ei se, että Jokelan junaonnettomuus olisi ollut jotenkin vähäpätöinen. VRLeaks lienee perehtynyt faktoihin melko tarkasti. Ainakin itselle on jäänyt se käsitys siltä osin, mitä minä oon hommaa tänä vuonna seurannut.
Pitäisikö kaikkien osakeyhtiöiden kertoa mokistaan julkisesti, vai ainoastaan VR-groupin? Sijoituspankkiirilla saattaa tulla sekunnissa sadan miljoonan ”OHO” kun painaa entteriä vahingossa väärään aikaan. Muutamaan vaunuun hieman kolhuja ei kyllä ylitä tiedotuskynnystä. Miksi kyseisestä tapauksesta olisi pitänyt tiedottaa?
En ymmärrä ihan sinun vertailua..
VR:hän ei ole mikään tavallinen osakeyhtiö vaan valtion omistama osakeyhtiö. Tämä tarkoittaneekin sitä, että veronmaksajat maksavat mm.tämmöisen tällin korjauksesta.
Eli herääkin SKJ:lle kysymys: onko oikein, että valtion omistama yritys ei kerro mihin suomalaisten verorahat menevät?
Onpas lapsellinen VRLeaks uutisointi. Mitä se kenellekkään kuuluu, jos firmassa tapahtuu materiaalivahinko. Se ei kuulu yhtään kenellekkään, paitsi ehkä vakuutusyhtiölle jos he jotain korvauksia hakevat.
Ei yritysten, oli omistaja kuka hyvänsä tarvitse huolehtia verovarojen kohdentamisesta. Yrityksillä on vakuutukset tällaisten onnettomuuksien varalta (taitaa lakikin velvoittaa). Matkustaminen junalla olisi ”ilmaista” mikäli yritys pyörisi verovaroilla. Maksaisi noin 1,3€/päivä/veromaksaja.
Ainakin ennenvanhaan hyvään aikaan valtion firmat pitivät riskit omalla vastuulla. Ts. mitään vakuutuksia ei ollut. Niinpä vahinkojen maksajina olivat kuin olivatkin veronmaksajat. Miten lie nykyisin VR Groupin kanssa, en tiedä.
Tämä on jo naurettavaa… Miksi VR:n pitäisi tiedottaa uutisissa asiasta? Tämä ei ole sellanen onnettomuus joka millään tavalla haittaisi ketään, joten miksi pitäisi uutisoida? Ja tämän rinnastaminen Jokelan onnettomuuteen.. Ihan eriasioista on kyse!
alkaa mennä sarjaan entinen Neuvostoliitto siellähän sanottiin Tshernobylin vuodonkin kohdalla että on vaan PIENI venttiilivuoto,minkälainenhan se ISO sitten ois ollu?
Salailu ei johda ainakaan luottamukseen vaan aina päinvastaiseen reaktioon,miksi peitellä jotain mitä on tapahtunu.
Toisaalta mikä tosiaan velvoittaa kertomaan edes kansalaisille mitä suurissa firmoissa tapahtuu? ei mikään