VRLeaks

VR:n salaisuuksien julkinen vuotosivusto

Ostaako VR osingoilla jatkoaikaa monopolille?

ANALYYSI

17.3.2018 klo 10.00

VR kertoi torstaina tilinpäätöksensä julkaisun yhteydessä sen hallituksen ehdottavan yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaisi valtio-omistajalleen osinkoa 100 miljoonaa euroa. VR:n kautta aikain jakamista osingoista yli puolet on jaettu vain viiden viimeisen vuoden aikana, kun VR:n henkilöjunaliikenteen monopoli on ollut katkolla.

Valtion kokonaan omistama rautatieyhtiö, VR-Yhtymä Oy, julkisti viime torstaina vuoden 2017 tuloksensa. Tilinpäätöksen mukaan yhtiön oma vapaa pääoma on 862 miljoonaa euroa. Yhtiön hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että VR:n voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkoa 100 miljoonaa euroa. Käytännössä 100 miljoonan euron osinko ei vaikuta VR:n omavaraisuuteen, sillä henkilöliikenteen monopolin suoman riskittömyyden myötä yhtiö voi tehdä tasaista tulosta vuodesta toiseen.

Vuonna 2017 VR:n liikevaihto oli 1 251 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 1 187 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevoitto nousi samaan aikaan 43 miljoonasta eurosta 110 miljoonaan euroon. Koska vertailukelpoisia yhtiöitä Suomen rautatiemarkkinoilla ei ole, ei voida sanoa, onko VR:n tulos keskinkertainen, hyvä vai erinomainen.

Merkille pantavaa VR:n vuoden 2017 tilinpäätöksessä on vararahaston siirtäminen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon, eli niin sanottuun SVOP-rahastoon. Tämä tasejärjestely vapautti VR:n omaa pääomaa yli puoli miljardia euroa, josta suoritettiin valtiolle pääoman palautuksena 149 miljoonaa euroa joulukuussa juuri ennen vuoden 2017 tilikauden päättymistä. Pääoman palautuksesta huolimatta VR:n oma vapaa pääoma oli tilikauden päättyessä huikeat 862 miljoonaa euroa. Samassa euromääräisessä suuruusluokassa toimivat liikevaihdon perusteella mm. rakennuskonserni SRV Yhtiöt Oyj, valtion kaasunmyyntiyhtiö Gasum Oy ja halpakauppaketju Tokmanni Group Oyj.

HUONO OSINGONMAKSAJA

Osakeyhtiönä vuodesta 1995 toiminut VR on ollut aiemmin nihkeä osingonmaksaja. Viime vuosien aikana yhtiön osingonmaksussa on tapahtunut kuitenkin käänne, ja yhtiön viimeisen viiden vuoden aikana jakamat osingot käsittävät 54 prosenttia koko sen 22-vuotisen historian aikana jaetuista osingoista. Miksi VR:stä on tullut yllättäen osingonjakoautomaatti, kun se ei sitä aiemmin ole ollut? VR:n tunnusluvuissa, taseessa tai omavaraisuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä käänteitä suuntaan tai toiseen kertaakaan vuosien 1997 ja 2017 välisenä aikana.

VR perusteli osingonjakohaluttomuuttaan yli 20 vuoden ajan tulevilla kalustoinvestoinneilla. Tämä perustelu riitti valtio-omistajalle, joten VR:n jakamat osingot olivat lähinnä nimellisiä. Vuonna 2009 valtio käytti omistajan valtaa ja pakotti VR:n tilaamaan uusia Intercity-vaunuja kotimaiselta Transtechilta työvoimapoliittisiin syihin vedoten. Tämä johti silloisen VR:n pääjohtaja Henri Kuitusen irtisanoutumiseen. Transtechin vaunutilaus kompensoitiin lopulta siten, ettei VR:n tarvinnut jakaa vuoden 2009 tuloksesta lainkaan osinkoa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että VR sai tilaamansa vaunut ilmaiseksi.

TASE KUIN PANKILLA

Yhtiön omavaraisuusaste on ollut koko sen toiminnan ajan keskimäärin yli 80 prosenttia. Näin korkea omavaraisuus tarkoittaa yhtiön valtavaa ylipääomitusta, joka ei tuota sen enempää yhtiölle itselleen kuin sen valtio-omistajallekaan.

VR:n vuodesta 1997 alkaen saatavilla olevista vuosiraporteista ja tilinpäätöksistä ei selviä, mihin VR on tarvinnut tasetta, joka muistuttaa enemmän finanssitavarataloa kuin rautatietoimintaa harjoittavaa yhtiötä. Koska valtion omistajaohjaus on toiminut vuosikaudet yhtiövetoisesti, siis yhtiön, ei sen omistajan etua tavoitellen, on sille ollut tärkeämpää lihottaa VR:stä säästöpossun sijaan säästökinkku, josta lähtevät vain pintasilavat sadan miljoonan euron osingoilla.

VR:n viime vuosina jakamia aikaisempaan nähden poikkeuksellisen suuria osinkoja tuskin selittää mikään muu kuin se, että yhtiö yrittää mahdollisesti ostaa monopolilleen jatkoaikaa.

Valtiolle varma sata miljoonaa on merkittävä raha ja sille löytyy käyttöä, valtion monopoliyhtiölle se on vain silppua, kunhan yksinoikeus rautateiden henkilöjunaliikenteessä jatkuu myös seuraavan sadan miljoonan jälkeen.

FAKTA

  • Osakeyhtiönä vuodesta 1995 toimineen VR:n tulouttamista osingoista 54 % on jaettu vuosina 2014–2018
  • VR:n liikevaihto vuonna 2017 oli 1 251 miljoonaa euroa (1 186 miljoonaa euroa vuonna 2016)
  • VR:n liikevoitto oli 110 miljoonaa euroa (43 miljoonaa euroa vuonna 2016)
  • Yhtiön hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 100 miljoonan euron osingonjakoa (vuonna 2017 osinkoa jaettiin 90 miljoonaa euroa)
  • Huolimatta viime vuosien poikkeuksellisen suurista osingoista, VR:n omavaraisuusaste oli tilikauden 2017 lopussa 67,4 prosenttia
  • VR:n vapaa oma pääoma oli vuoden 2017 lopussa 862 miljoonaa euroa

VRLeaks, työryhmä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: