VRLeaks

VR:n salaisuuksien julkinen vuotosivusto

VR-Yhtymä ei enää rajoita työntekijöiden internetkäyttöä

Aiemmin VR-Yhtymä rajoitti henkilöstönsä internetkäyttöä merkittävästi, kuten tästä aiemmasta VRLeaksin artikkelista ilmenee:

https://vrleaks.wordpress.com/2012/03/16/vrn-intranetin-estot-julkiseen-internetiin/

VRLeaksin saamien tietojen ja kuvaruutukaappausten mukaan VR-Yhtymä Oy on nyt poistanut palomuuristaan estot rautatieasioihin keskittyvän vaunut.org-sivuston osalta. Samalla VR-Yhtymä Oy poisti estot VR:n sisäisestä verkosta muun muassa Facebookiin.

Lisäksi yksittäisten työasemien internetselainten sivuhistorioita on tarkkailtu järjestelmällisesti VR-Yhtymä Oy:n turvallisuusorganisaation osalta vuosina 2007-2012. Näistä tehtiin myös tilastoja, joiden perusteella epäiltyjä henkilöitä kuultiin VR-Yhtymä Oy:n turvallisuusyksikön osalta siten, että VR:n turvallisuusorganisaatio ulkoisti kuulustelut taholle, jonka suulliseen ehdotukseen perustuen VR:n palomuuriin tehtiin muun muassa estot facebook.com-, vaunut.org- ja youtube.com-sivustoille. VRLeaksin saamien tietojen mukaan tämä tarkkailu on nyt lopetettu.

VRLeaksin vuosi sitten julkaisemaa artikkelia lainasivat tuolloin IT-Viikko ja Digitoday, joiden jutuista näytteet alla. Itse juttuihin pääset klikkaamalla kyseistä linkkiä.

http://www.itviikko.fi/tietoturva/2012/03/19/vr-rajoittaa-paasya-nettiin/201225541/7

IT-Viikko 19032012

http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2012/03/19/vrleaks-vr-estaa-paasya-internetiin/201225530/66

DT 19032012

Alla dokumentti VR:n intranetin Verstaalta, joka on otettu 30.4.2013. Niin Facebookiin kuin vaunut.org-sivuille pääsy on taas sallittu VR:n palomuurista.

Lentoyhtiöistä esimerkiksi Finnairilla kehotetaan työntekijöitä ja toimihenkilöitä käymään aktiivisesti sivustoilla www.fsnordic.net ja www.flightforum.fi, jotta työntekijät ymmärtäisivät lentoliikenteen toimialaa mahdollisimman objektiivisesti.

Intra

6 responses to “VR-Yhtymä ei enää rajoita työntekijöiden internetkäyttöä

  1. Lautamies 1.5.2013 21:07

    Vai, että ihan tarkkailtu. Taitaa sähköpostitkin olla tarkkailussa. Onkohan tämä nyt kaikki taas edes laillista? Tutkintaan!

  2. Ville S 6.5.2013 19:06

    VR:n rikollisyksikkö on näemmä ollut vauhdissa tälläkin saralla, jos juttu pitää paikkansa. Ovatkohan Lex Nokiassa mainitut edellytykset täyttyneet tunnistetietojen keräämisen osalta vai onko tässä(kin) asiassa liikuttu lain väärällä puolella kuten Poutiaisen porukalla on muutenkin ollut tapana. Olisi varmaan aika käynnistää perusteellinen tutkinta tämän putiikin toimista.

  3. Johan Tuomola 7.5.2013 14:17

    Voin kertoa, ettei VRleaksin aikaisemmalla jutulla ole mitään tekemistä tämän estojen poiston kanssa vaan kyseessä on linjamuutos.

    • VR:läinen 16.5.2013 22:41

      Ei tietenkään Johan ole, mutta näin VRLeaks haluaa olettaa. VRLeaks haluaa olettaa myös että heidän ansiostaan moni asia VR:llä on muuttunut, vaikka tosi asiassa näin ei ole.

  4. rivityöläinen 13.6.2013 12:13

    Oli niin tai näin, VR:n nykyinen ihmisiä, niin asiakkaita kuin työntekijöitä, aliarvioivaan ja halveksivaan käytökseen sopii juuri tällainen isoveliurkinta.
    Lippuja myyviä asemia on koko ajan vähennetty, mutta samalla kuitenkin poistettu mahdollisuus ostaa lippu junassa ilman lisämaksua. Nyt lisämaksu peritään aina junassa hankittavalta lipulta. Asiakkaita kehotetaan käyttämään lippuautomaattia, tai ostamaan lippu internetistä. Jos itsellä ei ole mahdollisuutta käyttää nettiä, kehoitetaan pyytämään jotain toista hankkimaan lippu puolestaan. (sic) On monia ryhmiä keille automaattien käyttö on mahdotonta, esimerkiksi näkövammaiset ja erilailla liikunta- ym esteiset.
    Ikäihmiset aristavat laitteiden käyttöä, eikä heillä ole niistä tottumustakaan. On käynyt tapauksia, joissa automaatti on lopulta nielaissut koko kortin ja matka on jäänyt tekemättä.
    VR ei ajattele asiakkaita uudistuksissaan, vaan itseään. Eikö VR ole asiakkaita varten, eikä asiakkaat VR:ää varten.
    VR:n ylenkatse vanhoja työntekijöitään kohtaan on saavuttanut ennätysmäiset mittasuhteet. Vuosikymmeniäkin yritystä palvelleita lipunmyyjiä kohdellaan epäinhimillisen halveksivasti ja aliarvioiden. Väkeä on irtisanottu ja osa pakotettu valitsemaan osa-aikatyö. Vuoroja saatetaan ilmoittaa vain esimerkiksi viikoksi eteenpäin kolmen viikon jaksolle ja seuraavina viikkoina voi olla mahdollista joutua vaikka toiselle paikkakunnalle vuoroihin. Miten siinä voi enää suunnitella normaalielämää. Suunnittelilla on työntutkimus, jossa lipunmyyjän toimintaa seuraa selän takana istuva tarkkailija, joka sieltä saattaa kommentoida lipunmyyjän toimia vaikka kesken asiakaspalvelun. Kyllä ammattitaitoinen ihminen osaa työnsä ja tietää miten käyttäytyä, mutta enpä ihmettele jos näissä käytännöissä työmotivaatio laskee ja stressikäyrä nousee. Nämä normaalit asiat näyttävät vain VR:n johdolle olevan täysin käsittämättömiä seikkoja. Nyt ihmetellään miksi työmotivaatio on laskenut.
    Myös niin sanottujen ’valeostajien’ käyttöä on tullut ilmi, mikä sekin puhuu syvästä ammattitaitoisten työntekijöiden halveksunnasta.
    En ole ainut, joka on sitä mieltä, että selän takana istujaa tarkkailijaa kyllä tarvittaisiin ja kipeästi, mutta ei suinkaan lipunmyyjien toimia tarkkailemaan!

    • prinsiippi 14.6.2013 19:53

      No eipä kuulosta tosiaankaan houkuttelevalta työpaikalta.
      Onkohan tuo junasta ostettavan lipun lisämaksullisuus nyt kaikkien sääntöjen mukaista! Ei ainakaan kuulosta aivan hyväksyttävältä.
      Outo ja paikoin epäreilukin on myös tuo VR:n viimeinen matkalippujen hinnoittelu-uudistus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: