VRLeaks

VR:n salaisuuksien julkinen vuotosivusto

VRLeaks päättää julkaisutoimintansa toistaiseksi

VRLeaks päättää julkaisutoimintansa toistaiseksi.

VRLeaks on päässyt alkuperäisiin tavoitteisiinsa, eli näihin kolmeen asiaan, jotka VRLeaks alun perin toiminnalleen asetti:

1. Henkilöstön hyvinvoinnin parantaminen VR-Yhtymä Oy:ssä ja sen tytäryhtiöissä
2. Yrityskulttuurin parantaminen ja nykyaikaistaminen
3. Mahdollisten yhtiössä tapahtuneiden rikosten ja niiden jatkamisen lopettaminen

VRLeaks kiittää hyvästä yhteistyöstä kaikkia niitä lukuisia ihmisiä ja muita sidosryhmiä, jotka ovat mahdollistaneet koko VRLeaksin olemassaolon ja ovat sitä kautta edesauttaneet muutosten käynnistymistä niin valtion omistajaohjauksen kuin VR-Yhtymä Oy:nkin osalta.

Alla asiaan liittyvä lehdistötiedote:
VRLeaksin tiedote 14.6.2012

10 responses to “VRLeaks päättää julkaisutoimintansa toistaiseksi

  1. J 15.6.2012 09:52

    Vaikka VRLeaks nyt vaikeneekin, olisi tärkeää että VR:ään, sen valvontaan ja yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä keskustelu jatkuu mahdollisimman vilkkaana. Vaikka jokunen yksittäinen konna jäisi kiikkiin, niin suurempi kysymys on VR:n monopoliasema raiteilla ja sen jatkaminen hamaan ikuisuuteen, sekä ne lobbauskeinot joita VR tähän tarkoitukseen käyttää.

    Suomi on rautatieliikenteen ulkomuseo. Euroopassa on alle yhden käden sormilla laskettava määrä maita, joissa rataverkolle pääsyä ei ole vapautettu EU:n rautatiepolitiikan linjausten mukaisesti. Mm. olosuhteiltaan samanlainen Ruotsi on sallinut yksityisten operaattorien toiminnan jo joitakin vuosia eikä maa ole silti ajautunut hallitsemattomaan kaaokseen. Suomessa ei ymmärretä (haluta ymmärtää?), että rataverkolle pääsyn avaaminen yksityisille operaattoreille joko tilaaja/tuottaja-tyyppisessä sopimusliikenteessä tai vapaassa kilpailutilanteessa ei suinkaan tarkoita VR:n yksityistämistä. Suomessa nostetaan aina esille negatiivisena esimerkkinä Britannian rautateiden yksityistäminen ottamatta huomioon, että kyseessä on ihan eri asia, että rataverkolle pääsy on avattu monissa muissakin maissa ja että Britanniassakin on jo toivuttu parin vuosikymmenen takaisista ongelmista ja liikenne sujuu varsin hienosti. (Britannian korkeat lippuhinnat nostetaan aina esille negatiiviseen sävyyn muistamatta, että VR on kyennyt nostamaan omien lippujensa hinnat hirvittävän korkealla valtion monopolina toimiessaa. Väittäisinpä jopa että monopoliaseman turvin.)

    VR on onnistunut lobaamaan poliittiseen väriin katsomatta kaikki keskeiset poliitikot ja virkamiehet sen näkemyksen taakse, että rataverkon avaaminen olisi katastrofi VR:lle ja Suomelle, ja että sitä pitäisi lykätä mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Tämä on huuhaata ja perustuu täysin (tarkoituksellisesti levitettyihin?) harhauskomuksiin siitä, miten asiat on muissa maissa järjestetty ja miten liikenne siellä sujuu. Tietysti näihin tarinoihin on helppo uskoa, kun niitä kuiskutellaan korvaan Levillä laskettelukeikalla tai Pietarissa Prinsessa Ruusunen -balentin väliajalla, ja sopivasti ”rentoutuneessa” mielentilassa.

    Todellisuudessa olisi sekä matkustajan että veronmaksajan etu, että rataverkolle voisivat päästä muutkin operaattorit kuin VR. Ostoliikenteessä näin saataisiin nyt törkeän korkeita hintoja painettua alaspäin. Saataisiin liikennettä myös sellaisille rataosille, missä VR on ilmoittanut haluttomuutensa sitä ajaa. Ja vilkkailla väleillä voitaisiin saada kilpailua matkustajista mm. hinnan tai laadun suhteen (nythän VR tarjoaa luokatonta laatua huippuhinnalla: esim. sinänsä uudet ja hienot IC2-vaunut ovat palveluiltaan ja mukavuudeltaan karjavaunun tasoa kun vertaa siihen, mitä Euroopassa paikoittain näkee).

    Meidän täytyy hahmottaa, että rataverkko on osa kansallista infrastruktuuria, jonka veronmaksaja on rahoittanut ja rahoittaa jatkuvasti. Pitää hahmottaa myös, että valtionomistuksesta huolimatta VR on puhtaasti voittoa tavoitteleva osakeyhtiö, jolla ei voi olla muita tavoitteita kuin maksimaalinen rahan tuottaminen. Jo johdon insentiivit yksin ajavat tähän. Tilanne on skitsofreeninen: VR:n ajatellaan olevan kansallinen palvelulaitos, mutta sitä se ei ole eikä osakeyhtiömuotoisena edes voi olla. Teoriassa osakeyhtiö voitaisiin purkaa ja palauttaa VR laitosmuotoon, jolloin se olisi edes demokraattisessa valvonnassa. Tämä ei kuitenkaan ole nykyaikaa ja siihen liittyisi muita negatiivisia puolia (kuten tehottomuus), joten malli ei tulle kyseeseen. Ainoa muu vaihtoehto on vapauttaa pääsy rataverkolle, jotta Oy-muotoiselle VR:lle saadaan kilpailijoita, jotka kirittävät sitä tehokuuteen ja toisaalta paikkaavat VR:n jättämiä aukkoja palvelussa. VR luonnollisesti lobbaa raivokkaasti tätä vastaan, koska se ei ole VR:n intressissä vaikka onkin kaikkien muiden intressissä. On turha myöskään vedota teknisiin perusteluihin ja väittää ettei samoilla kiskoilla pysty kilpailemaan, kun rataverkko on yksiraiteista, ei pääse ohittamaan tms. Kaikki nämä tekniset ongelmat on jo ratkaistu tai ovat ratkaistavissa helposti. Kilpailu rataverkolla ei tarkoita että junat ohittelevat toisiaan kuin autot moottoritiellä vaan sitä, että kukin operaattori varaa ratakapasiteettia tarpeisiinsa viranomaiselta (Liikennevirasto) ja konfliktitilanteessa viranomaisella on etukäteen määritellyt, avoimesti tiedossa olevat ja syrjimättömät säännöt joilla liikenne sovitetaan yhteen. Tämä prosessi pyörii jo nyt VR:n ja Liikenneviraston välillä, joten uusien operaattoreiden tulo mukaan ei vaadi sen puolesta mitään uutta.

  2. Jesse 15.6.2012 10:21

    Heetkinen.. Sanotte että olette päässeet tavoitteisiinne, joista ensimmäinen on:
    ”1. Henkilöstön hyvinvoinnin parantaminen VR-Yhtymä Oy:ssä ja sen tytäryhtiöissä”

    Ja juuri tätä edeltävässä uutisessa:
    ”VRLeaksin saamien tietojen mukaan VR-Yhtymä Oy:n henkilöstön työhyvinvointi ei ole parantunut viime syksyn jälkeen merkittävästi.”

    Sanoisin että melko räikeä ristiriita, onko lopettamisen taustalla ehkä kuitenkin joku muu syy?

    • Ville S 15.6.2012 20:38

      Ristiriita on kaikkien kolmen VRLeaksin mainitseman tavoitteen osalta niin räikeä, että lopettamisen taustalla on joku muu syy. Olisikin kiva saada tietää, että mikä. Teksi mieli sanoa, ja sanonkin, että nyt homma vähän haiskahtaa.

      • elli 20.6.2012 08:26

        Olisko voitelu toiminna?

      • murmur 20.6.2012 11:27

        Tosiaan kyllä ihmetyttää, miksi VRLeaks lopettaa näin yhtäkkiä!
        Olivatko työntekijöiden ja muiden tahojen kommentit liikaa joillekin?
        Toihan sivusto epäkohtia ja tyytymättömyyttä nyt aika ison lukijamäärän nähtäville ja pohdittaviksi!
        Veronmaksajien on hyvä saada tietoa omistamansa yrityksen toimintatavoista, niin hyvässä kuin pahassa.

  3. vrleaks 15.6.2012 12:56

    Työilmapiirin parantuminen perustuu suoraan VR-Yhtymän henkilökunnalta saamiimme tietoihin. Parantuminen on pääasiassa sisäisen turvallisuusorganisaation toimintatapojen muutoksen ansiota. VR joutuu kuitenkin samaan aikaan tehostamaan organisaatiotaan, mikä johtaa esimerkiksi työmäärän lisääntymiseen. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Tästä syystä ottaa aikansa, ennenkuin ilmapiirin parantuminen heijastuu työntekijöiden sitoutumiseen työpaikkaansa.

    VRLeaks toivottaa lukijoilleen hyvää kesää.

  4. Kalevi Kämäräinen 15.6.2012 16:58

    Keskustelua rautateistä Tuntemattoman kanssa:
    http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/108942-keskustelua-rautateist%C3%A4-tuntemattoman-kanssa

    Terveisin Kalevi Kämäräinen

  5. Pomo 15.6.2012 22:02

    VR:llä edelleen asioiden hoito peestä. Sanotaan irti jopa 35 vuotta palvelleita varsinaisia tieto-taitopankkeja! Törkeää Aro!

  6. Santtu 21.6.2012 12:06

    Olen juuri irtisanoutunut yli 40v palveluksesta VR:ltä. Työntekijöiden kohtelu on nykyisin täysin ala-arvoista. Kerään mieluummin pulloja, kuin suostun nykyisten liikenerojen pompoteltavaksi. Myös nuoremmat ovat lähteneet. Järjetöntä on myös, että koulutetut työkonekuljettajat päästetään lähtemään, vain että jonkun päällikön ego ei romahtaisi. Kuljettajien koulutus ei ole aivan ilmaista. Jos n.50 työkonekuljettajaa on lähtenyt, VR Track on kusessa ja niinmyös VR.
    Santtu

    • Ville S 24.6.2012 21:08

      Varsinainen liikenero tämä nykyinen Trackin johtaja onkin. Kun herralla tuli ensimmäinen tilivuosi täyteen firman johtajana, Trackin tulos syöksyi tappiolle ensimmäistä kertaa firman historiassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: