VRLeaks

VR:n salaisuuksien julkinen vuotosivusto

Levin Pendolinnan dokumentit

VRLeaks pyysi Maanmittauslaitokselta ja Kittilän kunnalta dokumentit VR-Yhtymä Oy:n omistamasta Levin Pendolinnasta.

Maanmittauslaitoksen dokumentit löytyvät ohesta: Maanmittauslaitoksen dokumentit

Tontin koko on 0,218 hehtaaria, itse rakennuksen pinta-alan ollessa 321 m². Rakennus on kaksikerroksinen ja lisäksi vintillä on makuuparvi. Huvilassa on rakennuspiirustusten mukaan muun muassa seitsemän WC:tä, takkahuone, sauna, terassi ja neljä makuuhuonetta.

Pendolinnan piirustukset löytyvät alla olevista pdf:istä (voit kääntää pdf:t vaakatasoon pdf-lukijasi valikosta):

Rahonrannantie 19 ullakko
Rahonrannantie 19 julki
Rahonrannantie 19 julkisivu
Rahonrannantie 19 kellari
Rahonrannantie 19 pohja
Rahonrannantie 19 varasto

Merkille pantavaa asiassa on se, että huvila on rakennettu vuonna 1992, jolloin VR oli liikelaitos Valtion Rautatiet. Avecra Oy oli tuolloin Valtion Rautateiden omistama osakeyhtiö. Valtion Rautatiet yhtiöitettiin 1.7.1995 VR-Yhtymä Oy-nimiseksi konserniksi. Samalla radanpito ja ratojen omistus siirrettin 1.7.1995 toimintansa aloittaneelle Ratahallintokeskukselle.

Huomionarvoisen dokumenteista tekee se, että VR-Yhtymä Oy on ostanut Pendolinnan vuonna 1999 tytäryhtiöltään Avecra Oy:ltä, jolloin VR-Yhtymä Oy myi 40% osuuden Avecra Oy:stä sveitsiläiselle Rail Gourmet Groupille. Rail Gourmet Group tuli Avecran vähemmistöosakkaaksi 1.7.1999 ja Pendolinnan omistus on siirtynyt Avecra Oy:ltä VR-Yhtymä Oy:lle 18.11.1999 lukien. VRLeaksilla ei ole tietoa siitä, onko näillä kaupoilla jotain tekemistä keskenään; jos on, niin miksi VR-Yhtymä Oy on ostanut Pendolinnan Avecralta vasta kuukausia Rail Gourmet-kaupan jälkeen, eikä ole puhdistanut Avecran kiinteistömassaa ennen Rail Gourmet-kauppaa?

Kuten Pendolinnaa koskevassa ensimmäisessä artikkelissa mainittiin, Pendolinnaa voivat käyttää vain VR:n niin sanotut TOP50-johtajat vieraineen. VR:n henkilöstön käytössä ei ole VR-Yhtymä Oy:n vapaa-ajan asuntoja. Sen sijaan VR:n henkilöstön ammattijärjestöt omistavat koko joukon virkistysalueita ja -asuntoja ympäri maan.

VRLeaks tulee selvittämään myös muiden valtion monopoliyhtiöiden ja virastojen edustustilojen sijainnit ja julkaisee ne sivuillaan.

2 responses to “Levin Pendolinnan dokumentit

  1. Paluuviite:Lähiliikenteen lehdistöseminaari Levin Pendolinnassa 9.-12.2.2012 « VRLeaks

  2. Paluuviite:Lähiliikenteen lehdistöseminaari Levin Pendolinnassa 9.-12.2.2012 « VRLeaks

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: